Päivä 33 oli Legs and Back, eikä vieläkään ole tullut postissa uusia jalkavastuskuminauhoja. Ensimmäisen kerran, kun on saanut pettyä ebaysta ostettujen tavaroiden toimitusaikaan... Mutta tein treenin läpi taas solmimalla erilaisia settejä vanhempia, rikkoutuneita vastuskumppareita niin, että sai nyt jonkun näköiset nauhat. Nekin kyllä katkeilivat, ja ajattelin, että seuraavaksi laitan vain nilkkapainot, mikä varmaan ajaisi asiansa ihan yhtä hyvin, mutta nauhat kestivät ihmeen kolmas nauha kesti ihmeen kaupalla loppuun asti. Vähän se söi kyllä treeni-intoa, kun ajatteli vain, että milloin katkeaa... Jalat saivat taas kyytiä, selkä mielestäni jää koko projektissa aika vähälle huomiolle, mutta se on kuitenkin osa-alue, mistä rasva on lähtenyt ja itseasiassa lihakset ovat tosi kovat ;) Aiemmin olen kärsinyt usein selkäkivuista, enkä ole jaksanut kuunnella enkä noudattaa mitään selänhuolto-ohjeita, mutta tämä on kyllä tehnyt hyvää selälle. Ja siksi varmaan tuo ryhtikin on suoristunut, kun selkä on hyvässä kunnossa.
Päivä 34 piti sisällään ällö kestävyystreenin ja vatsalihakset. Taas oli treenin ajoituksen kannsa ongelmia, kun olin lasten kanssa kolmisin kotona. toinen on ollut vatsataudissa ja toisella on ylähengitystie oireita, eikä sen vuoksi nukkunut kuin puolen tunnin päiväunet, eli heräsi huutamaan kesken treenin. Ja jatkoi huutamista ja äiti treenaamista. Loppu hyvin kaikki hyvin. Kyllä olisi pinna vielä kireämmällä, jos en treenaisi, vaikka joskus aikataulu aiheuttaakin päänvaivaa. En siis todellakaan ole Cardiotreenin ystävä, en pidä siinä hyppimisestä ollenkaan. Hiki ja syke kyllä pysyy ylhäällä. Pomppiminen vain tuo omat ongelmansa, kun on synnyttänyt kaksi lasta...Sanon vaan, että pitää suojautua. Tänään oli selkä ihan jumissa, tavallaan hyvällä tavalla, silleen, että eilinen treeni muistutti olemassaolostaan, mutta taisin unohtaa venytellä selkää kunnolla.
Ruokapuolen asioita seuraavaksi. Minä en ole tämän projeksin aikana kertaakaan laskenut kaloreita. Olen vain kiinnittänyt huomiota ravintoainesisältöön ja syönyt nälän mukaan. Tänään on tuntunut, että on kokoajan nälkä ja luulen, että se on sunnuntaimässäilyn jälkimaininkeja, kun vatsalaukku haluais pitää yllä yltäkylläisyyttä... Kuitenkin aikomus on tasottaa seuraavina päivinä kaikki nyt syöty, eikä todellakaan potea siitä mitään morkkista.
Huomenna on taas treenistä vapaapäivä, tuntuu, että se on aika usein... Ei ainakaan liian harvoin. Viikonlopun jälkeen kyllä tuntuu, ettei vapoaapäivää olisi vielä ansainnut ja miettii, että meneekö saavutukset hukkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti